top of page

Avun pyytämisen sietämätön vaikeus

Oletko koskaan katunut jälkeenpäin pyytäneesi apua? En minäkään. Mutta miksi se tuntuu edelleen niin ***** hankalalta? Johtuuko se suomalaisesta vaatimattomuudesta, kenties häpeästä yksin pärjäämättömyydestä? Emmekö vain halua olla vaivaksi toisille? Ehkä olemme itse juuri niitä, jotka usein ovat muiden tukena. Jokainen meistä kuitenkin tarvitsee apuja jossakin vaiheessa. Jos olisi mahdollista saada keinoja parempaan pärjäämiseen, miksi niitä ei hyödyntäisi?

Ihminen on pohjimmiltaan luotu selviytymään. Kehossamme jylläävät monimutkaiset hormonaaliset ja hermostolliset säätelymekanismit, jotka on luotu erilaisten uhkien varalle. Ehkä myös sisäänrakennettu kokemus yksin pärjäämisestä ja sen tärkeydestä on peruja esihistoriallisista ajoista. Selviytymisvietti on ollut aikoinaan elintärkeä, mutta maailma on muuttunut sittemmin kovasti. Vaikka olemme yhä sama laji, luonnollinen elinympäristö sekä muu elämä ovat täysin päälaellaan. Nyky-yhteiskunnassa vallitsee suorituskeskeisyys, kiire ja yksinäisyys. Hyvänä puolena on kuitenkin se, että myös auttavia tahoja on saatavilla.

Tietenkin välillä täytyy ottaa vaaleanpunaiset lasit pois silmiltä ja pohtia asioita monelta näkökannalta. Myös huonoja kokemuksia löytyy, se on varma. Avun pyytämisen kannalta ikävä kokemus syntyy silloin, jos vaikeuksia vähätellään, ei ymmärretä tai osata ottaa tosissaan. Jos ollaan realistisia, kaikki ihmiset eivät ole niitä kaikista empaattisimpia, parhaita kuuntelijoita tai auttajia. Sitä suuremmalla syyllä välillä olisi hyvä luottaa alan ammattilaiseen: henkilöön, jonka syvintä osaamista on nimenomaan kuuntelu, ymmärrys, auttaminen ja asioiden eteenpäin vieminen yksilöllisesti juuri tarpeittesi mukaan.

Joten, seuraavalla kerralla ollessasi kahden vaiheilla, valitse niistä se parempi. Tarkoitan tietenkin sitä, että yksin selviytymisen sijaan valitse pyytää apua. Kynnys pään sisällä voi olla korkea, mutta ylityksen jälkeen vastassa on pehmeä patja ja valoisampi tulevaisuus. On äärettömän arvokasta tunnistaa oma avun tarve

ja motivoitua tekemään jotain asialle. Se on ensimmäinen askel, anna meidän hoitaa loput. SUJUssa otetaan juuri sinunlaisiasi avosylin vastaan.



Jos huomaat pohtivasi sitä, tarvitsisitko apua, vastaus on aina kyllä.

댓글


bottom of page