
Millä mielellä lähestyvää syksyä teillä odotellaan? Elokuu starttasi vaivihkaa heinäkuisten viikkojen jälkeen ja katse kääntyy monessa kodissa kohti lähestyvää lukuvuoden aloitusta. Jossain ollaan menossa innoissaan tuttuun tai uuteen luokkaan tai oppilaitokseen. Toisaalla on huoli alkavasta lukuvuodesta. Jotkut eivät syystä tai toisesta kykene menemään. Joillakin ei ole opiskelupaikkaa eikä ehkä mitään muutakaan paikkaa tiedossa, johon suunnata elokuinen kulku.
Olemme SUJUssa koppaamassa tilanteissa, jossa ei oikein tunnu sujuvan tai arjen sujuvuus on vaihtelevaa, nihkeää ja eteneminen katkeilevaa. Palvelumme on tarkoitettu nimenomaan tilanteisiin, joissa toimintakyky on heikentynyt ja jossa tarvitaan tukea esimerkiksi pystyäkseen edetä lähitulevaisuudessa opiskelu- ja työelämäpolulla. Olemme olemassa tätä tehtävää varten ihmisekokoisena arvolähtöisenä palveluntuottajana.
SUJUsta löytyy erityistä ammattitaitoa ja ymmärrystä ADHD-henkilön ja autistin arjessa pärjäämisen tukemiseksi, mielenterveyden ja jaksamisen huolien kanssa painiskelevan tukemiseksi ja ymmärrystä erilaisista oppimisvaikeuksista.
SUJU toimii Pirkanmaalla (Tampere), Keski-Suomessa (Jyväskylä) sekä Etelä-Pohjanmaalla (Seinäjoki). Toteutamme myös etävastaanottoja. Osa palveluistamme on asiakkaalle maksuttomia, osa on hankittavissa omakustanteisesti tai maksusitoumuksella.
SUJU koppaa toimintoihin, joita ovat
NUOTTI-valmennus: Kelan ammatillinen kuntoutus henkilökohtaista valmennusta 16-29-vuotiaalle nuorelle, jonka toimintakyky on olennaisesti heikentynyt ja joka tarvitsee tukea edetäkseen opiskelu- ja työelämäpolulla. (Tampere, Jyväskylä, Seinäjoki)
Neuropsykiatrinen valmennus: Neuropsykiatrisen tuen palveluseteli Keski-Suomen hyvinvointialueella on tarkoitettu 5–18-vuotiaille, joilla on neuropsykiatrisen tuen tarvetta. Tämä on osallistujalle maksutonta, tarvitaan lähete. (Jyväskylä)
Neuropsykiatrinen valmennus itsemaksaville asiakkaille: ikärajaton tarpeenmukainen valmennus, myös työikäisille. Sopii myös henkilöille, joka vasta pohtii, voisiko itsellä tai läheisellä olla ADHD tai voisiko olla autisti. (Tampere, Jyväskylä, Seinäjoki, etävastaanotto)
Oma väylä -kuntoutus: Kelan harkinnanvarainen kuntoutus 16-29-vuotiaille ADHD ja autisti opiskelijoille tai työntekijöille tai väliaikaisesti niistä poisolevalle henkilölle (Tampere, Jyväskylä)
Lyhytterapia itsemaksaville asiakkaille, ikärajaton: luottamuksellista, nopeasti ja helposti saavutettavissa olevaa palvelua ja ennaltaehkäisevää mielenhuoltotyötä, jota toteutetaan terapeuttisin keskusteluin. (Tampere, etävastaanotto)
Seksuaalineuvonta itsemaksaville asiakkaille: apua esimerkiksi kehonkuvaan, sukupuolen moninaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen, ihmissuhteisiin, parisuhteeseen ja seksuaalitoimintoihin liittyen. (Tampere, etävastaanotto)
Asiakkuuden alkuun pääsee laittamalla lyhyt viesti (sähköposti, kotisivun yhteydenottolomake, viesti) tai soittamalla.
Olemme sujuvasti sinuun yhteydessä pikimmiten. Autamme ja ohjaamme sinua siinäkin tilanteessa, että et vielä tiedä, mikä olisi sinulle mahdollinen. Kutsumme sinut mielellään myös maksuttomalle tutustumiskäynnille Tampereen, Jyväskylän tai Seinäjoen työntekijää moikkaamaan.
Toisaalta myös suora toiminta ilman etukäteisyhteydenottoja on mahdollinen:
NUOTTI-valmennusta ja Oma väylä -kuntoutusta voi hakea Kelasta ja ilmoittaa palveluntuottajatoive hakuprosessin yhteydessä
Neuropsykiatrista valmennusta, seksuaalineuvontaa ja lyhytterapiaa on mahdollista ostaa kotisivun verkkokaupasta.
Yksin ei tarvitse jäädä eikä kannata jäädä, varsinkaan niihin jonkin verran painajaista muistuttaviin tilanteisiin!
Comments