"Hei!
Olen Pirjo Luomala ja työharjoittelijana Sujun Jyväskylän toimipisteellä. Koulutukseltani olen luokan/erityisopettaja, Mindfulness- ja Metsäkylpyohjaaja sekä Auvo Brain Relief -hoitaja. Monenlaista on siis tullut elämässä jo tehtyä.
Työharjoittelussa olen etsimässä itselleni uutta suuntaa työelämässä. Sujulla olen päässyt tunnustelemaan, voisiko neurokirjon asiakkaiden kanssa työskentely olla itselle sopiva tulevaisuuden työ, jossa pääsisin hyödyntämään sekä aiempaa osaamistani että oppimaan uutta.
Suju tuntui heti arvomaailmaltaan itselle sopivalta harjoittelupaikalta. Suju on sopivan pieni, mutta kasvava yritys, jossa ihmiset kohdataan ihmisinä, haasteiden ja diagnoosien takana. Tänne jokainen saa tulla juuri sellaisena kuin on ja siltä se on itsestäkin tuntunut.
Työharjoittelussani olen työskennellyt pääasiassa Oma väylä -kuntoutusta käyvien nuorten kanssa. Koulutukseni vuoksi olen tutustunut erityisesti moniammatillisessa tiimissä työskentelevän erityisopettajan rooliin Sujun erityisopettaja Hanna Untalan opastuksella.
Monia ihania kohtaamisia asiakkaiden kanssa onkin jo kertynyt lyhyestä harjoitteluajasta huolimatta ja olen saanut myös ihanan lisänimen "Erikois-Pirjo"
Yhdessä on pohdittu ratkaisuja erilaisiin opiskeluun liittyviin haasteisiin; suunniteltu aikatauluja itsenäiseen opiskeluun, taklattu aloittamisen haasteita, tehty päivätavoitteita, mietitty opiskelurutiineja, oppariaiheita ja uusia opiskelumahdollisuuksiakin.
Olen oppinut samalla myös itse uutta, kuten Body Doupling -työskentelyn ja Pomodoro -tekniikan hyödyntämistä oppimisen ja työskentelyn tukena. Näitä tekniikoita hyödynnämme torstain opiskeluajalla, jolloin kanssani voi tulla Sujun tiloihin ”Body Douplaamaan” eli tekemään omia opiskelutehtäviään samalla, kun minä teen omia töitä.
Torstaisin ohjaan halukkaille myös hengähdyshetken, jossa rentoutetaan kehoa ja mieltä erilaisten Mindfulness- eli läsnäoloharjoitteiden sekä kehollisten harjoitteiden avulla.
Olen viihtynyt työharjoittelussa Sujulla erittäin hyvin ja voisin kuvitella jatkossakin työskenteleväni vastaavanlaisissa tehtävissä. "


Comments